Sekavaa seka vaa sekavaa

Mitä kovemmin yritän pitää hetkestä kiinni, niin sitä painavammin se valuu käsistä ulkona vallitsevan loskasään sekaan. Musiikki on vaan yksi sininen hetki ja sanat koostuu tavuista joista en tajua mitään.
Veronika tanssii miljoonakalansa kanssa, kun Klaus on tippunut katolta, ei auta itku ei. Kannattaisi kyynistyä ennen kuin kyynistyt, se tapahtuu kumminkin jossain vaiheessa, jollet muuta Pieksämäelle.
Veronikalla on puhdas tukka, eikä Veronika koskaan itke.
Eikä Veronika koskaan edes rakastanut Klaussia.

Klaussin kaltainen anti-energia luo madonreikiä yhteisöömme joihin toivomme aika-ajoin tippuvamme. Ne varastavat todellisuuden ja luovat oman, uuden. Sellaisen, joka heijastaa sanoinkuvaamattomia asioita, jotka joka päiväisesti kuitenkin valtaavat mielemme. Minne katoavat aina sekuntit elämästämme joihin emme kuluta aikaa? Joita emme ajattele? Onko se tuhlausta vai onko se sitä mihin kannattaisi tähdätä, sekunttien tiedostomattomuuteen.
Vartavasten tätä päivää ja sekuntteja varten uppoudun tiedostomattomuuteen ja alan maalata, jälkikäteen näen ehkä sekunttien aikaisen työn tuloksen, vaikken mitään olisi saanutkaan aikaan.